Be my valentine? Not.

Mitähän sitä ystävänpäivästä oikein tulee?
Mua ei huvittais pitää moista päivää ollenkaan, varsinkin tietyn tapauksen jälkeen.

Ystävänpäivistä on tullu mulle semmonen selkään puukotusta sisältävää pakko hymyä.
Ystävänpäivän rakkaan kanssa, blaah, ei mitään erikoista koskaan.
Enkä tämänkään vuoden yv:stä hirveesti odota mitään. Mennään hienompaan ravintolaan syömään ja saan kortin jonka olen aikaisemminkin nähnyt. Thats it. toki osaa tuo yllättääkkin, eli saan suklaata. Kauhean negatiivisesti "odotan" koko päivää.

Koulussa=halipäivät ja mun lappu yleensä lähes tyhjä, koska en tyrkytä haleja joka suuntaan ja vain muutama halaa.

Joskus kun olin koulu aikoina päiväkodissa töissä, niin kirjoitin vahingossa eroperheen lapsen ystävänpäivä kortitiin "isälle ja äitille" lapsen toiveen mukaan. Sain kamalat haukut ja syytökset päiväkodin johtajalta.
Koska olin tuolloin aloittanut vasta, niin en todellakaan vielä tiennyt lapsen perheen asioista.
Ja töistä lähtiessä näin lapsen silmissä surua kun äiti käski vihaisesti jättää kortin tarhatädeille.
Itkin tuolloin kotimatkalla ja ystävänpäivän odotus oli pilalla munkin osalta.

Kavereiden kesken ystävänpäivä on semmosta "hyvää ystävänpäivää" :I tossa on kortti tai pieni lahja, asia loppuun käsitelty. Tänä vuonna mä tuskin saan kellekään mitään annettua.
Voisinhan mä tyypillisesti tekstarinkin laittaa ja aikaahan olis jotain pientä väkertää, mutta innostus koko juttuun puuttuu. Ehkä mulla vaan on huono päivä tai lääkkeetön päivä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kävin lääkärissä torstaina ja lääkkeet mä sieltä haluamani tavalla sain.
Ahistukseen ja paniikin oireisiin. Mulle riittää tämä paska. Mä oon turhaan ollu ottamatta mitään lääkkeitä, koska niihin jää koukkuun ja elämän ilot on kiinni ootko ottanu  tänään bropsis vai et.
Mut luovutin, mun henkinen kunto on nykyään sitä luokkaa, että jonkun sämpylätaikinan teko on ihan älyttömän iso juttu, jos on jo ehtinyt alkaa ahdistamaan. Sit jos mua painostetaan sen tekoon, niin paniikissa kävelen pitkin kämppää ja raivoan.

Lääkkeiden pitäis auttaa ahdistukseen ja saan tehtyä päivän normaalit asiat. Selvät tulevaisuuden suunnitelmat multa löytyy, mutta haluan alkaa muunmuassa nauttimaankin niiden teosta. En halua että kaikki tuntuu pakotetulta suorittamiselta, mitä on tuntunut jo kymmenisen vuotta.

Useinhan muut ihmettelee miten jonkun pikku jutun tekeminen on mulle niin hankalaa, oonko mä tyhmä, osaamaton, saamaton, äidin/kasvatuksen vika tai jokin muu syynä, etten mä tee asioita, läksyjä tai käynyt koulussa.

Ei, mua vain ahdisti.

Kohta saan hakea takaisin kouluun jonka mahdollisuudet jätin neljä vuotta sitten.
Pääsen opiskelemaan alan jonka tahdon, enkä sen minkä opisklelin koska se on hieno ala.
Tätä ennen meen työkkärin kautta eläinalan liikeeseen duuniin :)
Tämän järjestelyt on siinä vaiheessa, että ootellaan työpaikan puolelta vastausta.

Kyllä mä tästä nousen, omilla jaloillani. Niinkuin olen noussut jo pian 20 vuotta.

Tein muuten kummallista vanukasta/hyytelöä. En ole maistanut vielä, koska ei ole hyytynyt vielä.
Maitopohjaista appelsiini-mango hyytelöä. Joonakselle tein limesitruunahyytelön jakoirille omat koirille suunntatut jäädykehyytelöt.
Koirien hyytelöstä enemmän Melin blogissa jonka voin halutessanne linkata.

C you
Minä